maanantai 7. toukokuuta 2012

OLEMME MUUTTANEET


Siitä on kulunut aikaa kun olen viimeksi päivittänyt blogiani. Syy siihen on se, että on tapahtunut niin paljon kaikenlaista. Itselläni on ollut kiire saada uusi talo valmiiksi ja samalla olemme valmistautuneet muuttamaan vanhasta talosta pois. Iltaisin minulla ei ole ollut enää aikaa päivittää blogiani. Mutta kyllä, SE ON TEHTY! Olemme muuttaneet meidän uuteen kotiin 7. päivä huhtikuuta. Paljon kiitoksia kaikille ystäville jotka ovat olleet auttamassa muutossa. Kaikkia viimeistelyjä ei ole vielä saatu valmiiksi ja on vielä varsin monia pieniä yksityiskohtia tehtävänä, mutta olemme asuneet täällä jo muutaman viikon. Ja voin sanoa, että olemme ONNELLISIA!

Päivän kuva (ulkopuolelta)


ja tässä kuva sisältä